maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kämmekkäät ja ilmastoidut sukat

Nämä kämmekkäät lähtivät jo maailmalle, neulottu siitä loppumattomasta Novitan Polku-langasta. (ei loppunut edelleenkään, ei olla lähelläkään!) Tuli tosi nätit mielestäni, kuvat ei oikein onnistuneet kun kuvausassistentti ei ollut sopivaan aikaan käytettävissä. (lue: heti, nyt, samantien)


Minulta tilattiin myös vähän aikaa sitten ilmastoidut sukat miehelle. Kyllä. Samaan aikaan lämpimät, löysät, pehmeät ja ilmastoidut. Aika paha nakki. Tunnustan, että googletin jopa sanoilla "miehelle sopiva pitsineulemalli" ja päädyin lähinnä muotiliikkeiden verkkokauppasivuille. Eikä muuten nekään neuleet olleet pitsiä nähneetkään. Lopulta tulin lähemmäs rantaa kalaan ja nappasin korista pehmeän, mutta miehekkään värisen langan, ja päätin muina neulojina tehdä vain reikiä symmetrisen epäsymmetrisesti vastaamaan ilmastoinnista. Hauska kuulla sitten, että toimivatko nämä hyvin varustellut sukat tarkoituksenmukaisesti.
             Lankana on minulle uusi tuttavuus Teetee Pallas, jota kului näihin nilkkasukkiin piirun verran yli kerän. Langan kuvauksessa luki, että kestävää sukkalankaa, mutta aika pehmeältä tuo tosiaan tuntui. Saapa siis nähdä nukkaantuuko pesussa ja käytössä kovin helposti. (ja voi kyllä, satuin tilaamaan aika ison säkin lankoja Käsityöpuoti Silmu ja Solmusta, ja taas tuli seuraavana päivänä paketti perille. Suosittelen, edelleen!)

Lopuksi haluan mainita, etten vaan saa tarpeekseni näistä mun ihanista krookuksistani. Lisäksi kiitän lähitienoon pupua siitä, että olet syönyt vain n. puolet näistä kukistani öisin. Silti toivoisin, että saisit jo pian jostain muualtakin ravintoa.
 

4 kommenttia:

  1. Kauniit kämmekkäät! Odotan innolla kuulevani, miten ilmastointi toimii :)

    VastaaPoista
  2. Kivat kämmekkäät. Hyvä idea tehdä ilmastoidut rei'itetyt sukat. Ihania krookuksia. :)
    T: Sinipiika

    VastaaPoista
  3. Voi pupua, jolla on keväinen maku. :D Ihan parasta, kun kukkapenkit täyttyvät krookuksista. Tosin meillä niitä kasvaa nurmikolla, kukkapenkin vieressä. :D

    VastaaPoista
  4. Ihanat kämmekkäät ja komeat sukat!

    Kukat ovat niin suloisia, että pupukaan ei voi niitä vastustaa!

    Iloista vappua Viuhdille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!