sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Urakka...

 
...on saatu päätökseen. Sain sukkatilauksen, joka meinasi aiheuttaa stressiäkin harmillisesti. Nyt urakka on selätetty, mutta vielä kolmet aikuisten sukat pitäisi saada jouluksi tehtyä. Näissä on lankana 7 veljestä, Nallea ja uutta tuttavuutta eli Lankavan Allia, jota on liukuvärjätyissä vihreissä sekä turkoosimustissa sukissa. Hieman kovemman tuntuista lankaa, erittäin mukava neulottavaa. Toivottavasti pieni kovuus taikka karheus povaisi pitkää käyttöikää sukille. Novitan sukkalangat ovat nykyään hyvin epätasalaatuisia, jotkut saattavat ekan käytön jälkeen näyttää jo ehtoopuolen ruusuilta niinsanotusti.
 
 
 
Meidän vauvamme on jouluna jo puolivuotias! Hänellä on ensimmäinen joulu siis ja meillä ensimmäinen joulu perheenä. Harmillisesti perheenisä joutuu töihin aatoksi, mutta täytyy juhlia joulupäivänä senkin edestä sitten.
 
Joko teillä muilla on pipareita ja torttuja leivottu? Täällä ei ehditä tänä vuonna piparihommiin, niiden paistoaika ei siedä viivytyksiä joten parempi nauttia tänä vuonna kaupan kauniinvärisiä pipareita "hieman" uuniin unohtuneiden hiilimönttien sijaan. 
 
Ihanaa joulunodotusta kaikille!
 

 

3 kommenttia:

  1. Tosi kauniita sukkia! Olet ollut kyllä ahkera. ;)
    T: Sinipiika

    VastaaPoista
  2. Onpas kunnioitusta herättävä pino sukkia! Kaupan pipareilla täälläkin mennään, niitä en onnistu polttamaan :D Oikein ihanaa ensimmäistä perhejoulua :)

    VastaaPoista
  3. Oletpas ahkeroinut hienon urakan. Upea sukkapino :).

    Täällä on paistettu pipareita ja torttujakin jo useaan kertaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!